Viimeistä päivää

VIIMEISTÄ PÄIVÄÄ kertoo globalisaatiosta suomalaisen tehdastyöläisen näkökulmasta. Dokumentti kuvaa lakkauttamisuhan alla olevan linja-autokoritehtaan ja sen työntekijöiden selviytymiskamppailua, jossa panoksena ovat työ ja toimeentulo.

Elokuvan päähenkilö, Pertti Oksman on Carrus Helsinki -tehtaan pääluottamusmies. Hän aloitti työnsä Wiiman tehtaalla (nyk. Carrus Helsinki) parikymmentä vuotta sitten; Vantaalla toimiva linja-autokoritehdas oli tuolloin vielä perheyritys.

Volvo -konserni osti Carrus Helsingin vuoden 1997 lopussa ja jo muutaman kuukauden kuluttua työntekijöille ilmoitettiin tehtaan lopettamisesta. Tehtaalla riittää tilauksia ja se tekee hyvää tulosta kaiken aikaa; töitä on enemmän kuin ehditään tekemään. Tämä ei kuitenkaan riitä monikansalliselle Volvolle, jonka tavoitteena on olla yksi maailman suurimmista linja-auton valmistajista. Volvo aikoo lopettaa 1950-luvun alussa perustetun tehtaan ja siirtää sen tuotannon Puolaan rakennettavaan mammuttitehtaaseen, jonne se on keskittämässä koko linja-autotuotantonsa Euroopassa. Tätä ennen suomalaisten työntekijöitten on kuitenkin määrä opettaa puolalaiset rakentamaan linja-autoja, jotta Puolassa voitaisiin aloittaa tuotanto. Samaan aikaan Volvo lakkauttaa useita linja-autokoritehtaita ympäri Eurooppaa mm. Saksassa, Itävallassa ja Skotlannissa.

Synopsis

Dokumenttielokuva VIIMEISTÄ PÄIVÄÄ kertoo globalisaatiosta suomalaisen tehdastyöläisen näkökulmasta. Dokumentti kuvaa lakkauttamisuhan alla olevan linja-autokoritehtaan ja sen työntekijöiden selviytymiskamppailua, jossa panoksena ovat työ ja toimeentulo.

Elokuvan päähenkilö, Pertti Oksman on Carrus Helsinki -tehtaan pääluottamusmies. Hän aloitti työnsä Wiiman tehtaalla (nyk. Carrus Helsinki ) parikymmentä vuotta sitten; Vantaalla toimiva linja-autokoritehdas oli tuolloin vielä perheyritys.

Volvo -konserni osti Carrus Helsingin vuoden 1997 lopussa ja jo muutaman kuukauden kuluttua työntekijöille ilmoitettiin tehtaan lopettamisesta. Tehtaalla riittää tilauksia ja se tekee hyvää tulosta kaiken aikaa; töitä on enemmän kuin ehditään tekemään. Tämä ei kuitenkaan riitä monikansalliselle Volvolle, jonka tavoitteena on olla yksi maailman suurimmista linja-auton valmistajista. Volvo aikoo lopettaa 1950-luvun alussa perustetun tehtaan ja siirtää sen tuotannon Puolaan rakennettavaan mammuttitehtaaseen, jonne se on keskittämässä koko linja-autotuotantonsa Euroopassa. Tätä ennen suomalaisten työntekijöitten on kuitenkin määrä opettaa puolalaiset rakentamaan linja-autoja, jotta Puolassa voitaisiin aloittaa tuotanto. Samaan aikaan Volvo lakkauttaa useita linja-autokoritehtaita ympäri Eurooppaa mm. Saksassa, Itävallassa ja Skotlannissa.

Dokumentissa seurataan Peran ja hänen tovereittensa kamppailua tehtaan säilyttämisen puolesta vajaan kahden vuoden ajan. Näemme miten Pera kannustaa ja piiskaa työtovereitaan parempiin tuloksiin – samalla hän yrittää valaa kumppaneihinsa uskoa jotta nämä eivät luovuttaisi kesken kaiken. Vain ani harva haluaa kuitenkaan jättää tehdasta, monet ovat aloittaneet työnsä jo nuorena poikana ja tuttu työyhteisö merkitsee heille paljon. Työntekijät ovat myös ylpeitä työstään ja ammattitaidostaan; heidän työnsä on erikoisosaamista vaativaa käsityötä, jonka voi oppia vain vuosien kokemuksen myötä. Carruksen työntekijät elävät kuitenkin  jatkuvassa epävarmuuden tilassa – tehtaan portit voivat sulkeutua milloin tahansa.

VIIMEISTÄ PÄIVÄÄ sisältää poimintoja Peran päiväkirjoista, joissa hän kertoo mitä luottamusmiehenä oleminen ja työpaikkojen säilyttäminen merkitsevät hänelle. Seuraamme myös työläisten keskusteluja kahvitauoilla, joissa he pohtivat mm. oman työnsä mielekkyyttä suhteessa osakekeinotteluun. Näemme ihmisiä työssään: hitsaamassa, sorvaamassa ja maalaamassa – työnkuvausta säestää Dmitri Shostakovichin ”Leningrad” -sinfonia.

Poliitikot puhuvat työllistämisestä – samanaikaisesti suuryritykset lakkauttavat tehtaitaan EU-maissa ja siirtävät tuotantoaan halpatuotantomaihin maksimoidessaan voittojaan. Pääoma liikkuu eikä sillä ole enää kasvoja, joiden kanssa neuvotella.

Pera: ”Niin kauan kun työ ja pääoma ovat täällä vastakkain, minä en luovuta.”

End of the Line

The documentary film END OF THE LINE is about globalisation, as seen by a Finnish factory worker. It portrays the struggle for survival between a bus body factory under threat of closure and its employees, whose jobs and livelihood are at stake.

The main character in the film, Pertti Oksman, is a socialist and the senior shop steward at the Carrus Helsinki factory. He started working at the Wiima factory (now Carrus Helsinki) twenty years ago, when the bus body factory operating in Vantaa was still a family business.

The Volvo group bought Carrus Helsinki at the end of 1997 and, after just a few months, the employees learned that the factory would be closed down. The factory receives plenty of orders and keeps on getting good returns; they have more work than there’s time to do. But this isn’t enough for the multinational Volvo, whose goal is to be one of the biggest bus manufacturers in the world. Volvo is going to close down the factory that was founded in the early 1950s and move its production to a mammoth factory under construction in Poland, in which it plans to centralise all its European bus production. Before this, however, Finnish workers are supposed to teach the Poles to build buses, so that production can start in Poland. Simultaneously, Volvo will close down other bus body factories across Europe, including Germany, Austria and Scotland.

Synopsis

The main character in the film, Pertti Oksman, is a socialist and the senior shop steward at the Carrus Helsinki factory. He started working at the Wiima factory (now Carrus Helsinki) twenty years ago, when the bus body factory operating in Vantaa was still a family business.

The Volvo group bought Carrus Helsinki at the end of 1997 and, after just a few months, the employees learned that the factory would be closed down. The factory receives plenty of orders and keeps on getting good returns; they have more work than there’s time to do. But this isn’t enough for the multinational Volvo, whose goal is to be one of the biggest bus manufacturers in the world. Volvo is going to close down the factory that was founded in the early 1950s and move its production to a mammoth factory under construction in Poland, in which it plans to centralise all its European bus production. Before this, however, Finnish workers are supposed to teach the Poles to build buses, so that production can start in Poland. Simultaneously, Volvo will close down other bus body factories across Europe, including Germany, Austria and Scotland.

The documentary follows the fight of Pertti and his comrades to save the factory. We see how Pertti spurs and urges his fellow workers to better results, at the same time trying to instil faith into them so that they don’t give up too soon. After all, very few want to leave the factory. Many started working there as young boys and the familiar factory community means a lot to them. The employees are also proud of their work and professional skills. It’s a form of craftsmanship that requires special skills, which can be learned only from years of experience. Yet, the workers at Carrus still live in a constant state of insecurity – the factory gates may be closed at any moment.

We follow the workers’ conversations in their coffee breaks. Among other topics, they ponder the meaningfulness of their work in relation to share operations. We see people at work: welding, turning and painting – accompanied by the “Leningrad” symphony  by Dmitry Shostakovich.
END OF THE LINE contains excerpts from Pertti’s diaries, in which he explains what being a shop steward and keeping jobs mean to him. At the same time, we get to know a man who still genuinely believes in things like solidarity and socialism.

Politicians talk about employment while big companies are closing down their factories in the EU and moving their production to countries with cheap labour in order to maximise their profits. Capital is moving and it no longer has a face with which you can negotiate.

Pertti: “So long as work and capital are opposing each other here, I won’t give up.“